Toiminta

Suomen tubettajat on tubettajista koostuva, tube- ja videokulttuurin etua ajava yhdistys. Järjestämme tapahtumia tämän tavoitteen edistämiseksi niin pienessä mittakaavassa (illanistujaiset, workshopit, puhujakeikat) kuin stadion-mittakaavassa (Tubecon). Toimimme myös lainsäätäjien suuntaan tekijänoikeuslakien muuttamiseksi tubekulttuuria paremmin palvelevaan suuntaan. Jaamme tietoa sekä videontekijöille, vaikuttajille että medialle ja yrityksille. Luomme yksilöille mahdollisuuksia kasvaa sekä osaamisessa että taloudellisesti tubettajana ja yrityksille sekä organisaatiolle mahdollisuuksia hyödyntää vaikuttajia omassa toiminnassaan.

Säännöissä yhdistyksen tehtäväksi on määritelty:

  1. Edistää videontekijöiden yhteisöllisyyttä sekä keskenään että heidän seuraajiensa kanssa.
  2. Toimia videontekijöiden edunvalvojana.
  3. Tukea luovuutta, uuden oppimista ja videontekijöiden itseilmaisua.
  4. Edistää videontekijöiden näkyvyyttä ja ansaintamahdollisuuksia.
  5. Edistää YouTube-kulttuuria ja mediakasvatusta.
  6. Tehdä nuorisotyötä.
  7. Toimia kaikenikäisten videontekijöiden eduksi.
  8. Olla mukana järjestämässä Tubeconia yhdistyksen tavoitteiden mukaisesti.
  9. Puolustaa kaikkien ihmisarvoa ja tasavertaisuutta sekä kehittää kunnioittavaa kulttuuria videontekijöiden ja heidän seuraajiensa parissa.
  10. Aktivoida kansalaisia ja päättäjiä edellä mainittujen tarkoitusten toteuttamiseksi.

Yhdistyksen tarkemmat säännöt löydät täältä.

Suomen Tubettajat tiedottaa käyttämällä seuraavia väyliä:

  • Yhdistyksen nettisivut
  • Lehdistötiedotteet
  • Suomen Tubettajat -Youtube-kanava
  • Suomen Tubettajat ry -facebook-sivu
  • Suomen Tubettajat ry:n jäsenet -facebook-sivu (vain jäsentiedotus)
  • Sähköposti (vain jäsentiedotus)