Uudistunut Tubecon oli menestys – lauantai loppuunmyyty

YouTube-yhteisön festivaali Tubecon täytti Helsingin Messukeskuksen 17.–18. elokuuta. Uudistuneen konseptin mukaisesti järjestetyssä tapahtumassa vieraili perjantaina ja lauantaina yhteensä 17 000 kävijää. Lauantaina loppuunmyydyksi julistetun tapahtuman tavoitteena oli tarjota yleisölle ja tubettajille entistä monipuolisempi, osallistavampi ja elämyksellisempi kokemus. – Onnistuimme monella osa-alueella ja tarjosimme jotakin sellaista, mitä ei ennen ole nähty. Meille on sadellut kiitosta tapahtuman […]

Lue lisää

30+ tubettajat tavoittavat 25-44 -vuotiaat

Aikuisempana tubettamisen aloittaneiden keskuudessa on selvitetty ensimmäisen kerran kanavien katsojadataa. Kyselyn mukaan yli 30-vuotiaiden kanavien suurin katsojaryhmä on 25–44-vuotiaat. Yli 30-vuotiaiden tubettaminen on vielä suhteellisen tuore ilmiö. 73 prosenttia vastaajista on tubettanut alle kaksi vuotta. Kyselyn mukaan aikuiset tubettajat eivät kuitenkaan tavoittele erityisesti aikuisia katsojia vaan 83 prosenttia vastaajista kertoo, että toivoo kanavalleen nimenomaan sisällöistä […]

Lue lisää

Tubecon kasvaa Messukeskukseen – launch party kokosi yhteen innostuneita tubettajia

Tubecon 2018 järjestetään 17.-18.8. Helsingin Messukeskuksessa teemalla Minun tarinani. Tieto julkaistiin eilen Suomen tubettajat ry:n launch partyssa, jonne kokoontui noin 50 kutsuttua tubettajaa. Tilaisuudessa yhdistyksen puheenjohtaja Jussi Koski kertoi myös uuden hallituksen neuvottelujen tuloksista. – Tubettajien yhdistys omistaa nyt 80% Suomen tubetapahtumat Oy:sta eli sillä on avaimet käsissään uudistuvan Tubeconin järjestämisestä Suomessa, Kosken ensimmäistä paljastusta seurasi suuret aplodit. […]

Lue lisää

Muutoksia tulossa

Yhdistyksen nimimuutos Tubecon ry:stä Suomen Tubettajat ry:ksi ei ole suinkaan ainoa asia, joka on muutoksen tuulien alla. Sekä yhdistys että sen toiminta ovat kasvaneet ja löytäneet nyt uudella tavalla kurssinsa ja se tietää uutta monella tasolla. Lähiviikkoina julkistetaan useampia muutoksia, jotka koskee sekä yhdistystä että tulevan vuoden Tubeconia, joten kannattaa ehdottomasti seurata näitä sivuja!

Lue lisää

Tubecon ry on nyt Suomen Tubettajat ry

Tubecon ry syntyi tilanteessa, jossa yksi Tubeconin taustalle perustetun osakeyhtiön osakkeenomistajista halusi lahjoittaa osakkeensa tubettajille. Yhdistys perustettiin sitä varten suhteellisen nopeasti. Tämä sai aikaan yhdistyksen, jolla kesti aikansa löytää oma suunta. Nyt se suunta on löytynyt ja yhdistyksen toiminta oikeastaan alkaa uudestaan alusta. Tuota uutta suuntaa ja alkua kuvaamaan haluttiin muuttaa yhdistyksen nimi paremmin sen […]

Lue lisää

Yhdistyksen jäseniä pääsi Euroopan komission kutsumana Brysseliin

Reilu 20 yhdistyksen jäsentä pääsi matkalle Euroopan päätöksenteon ytimeen Brysseliin lokakuun 23. – 25. Vierailu oli toteutettu yhteistyössä Euroopan komission Suomen-edustuston kanssa. Kolmipäiväisellä matkalla tubettajat pääsivät paitsi tutustumaan entistä paremmin toisiinsa, myös EU:n toimintaan ja päätöksentekoon. Reissusta tulikin YouTubeen useita videoita erilaisista näkökulmista siitä, minkälaisia käänteitä päivien aikana tapahtui. Alla yksi niistä, yhdistyksen toiminnanjohtajan Annin […]

Lue lisää